perjantai 14. marraskuuta 2014

Ontto silkkipainettu riipus


Tämän riipuksen kuvio on tehty akryylimaalilla silkkipainomenetelmää hyödyntäen. Riipuksen kupera muoto syntyy paistoalustaa hyödyntäen. 

TARVIKKEET



Työstä massa notkeaksi ja kaulitse siitä tasapaksu levy. Aseta silkkipainoseula massan päälle kiiltävä puoli massaan päin. Sivele seulaa päältä siten, että se kiinnittyy hieman massan pintaan.


Purista silkkipainosetin mukana tulleesta akryylimaalituubista pieni viiva seulan päähän. Viivan pitää olla vähintään saman levyinen kuin kuvio jotta maalia on riittävästi silkkipainoon. 

Levitä maali seulalle vetämällä mukana tulevalla raakkelilla maali kuvion yli. Tasoita mahdollisesti näkyvät aukot maalauksessa vetämällä raakkelia uudestaan seulan yli. 

Poista seula välittömästi ja tee vielä kuviointi riipushelmen toista puolta varten. Huuhtele seula viileällä vedellä ja aseta se kuivamaan talouspaperiarkin päälle. Maali ei saa koskaan kuivua seulaan. Mikäli et pysty pesemään seulaa välittömästi, upota se veteen työskentelyn jälkeen. 

Kun maali on kuvunut, leikkaa ympyräleikkurilla molemmat kuviot levystä irti. Premon ympyräleikkurisarja on suunniteltu yhteensopivaksi kovetusmuotin kanssa. Voit valita viidestä eri koosta sen, minkä kokoisen helmen haluat. Aseta leikattu ympyrä kovetusmuotin päälle ja silittele se hellästi muotin päälle siten, että saat kaksi kuperaa helmenpuolikasta. Koveta massa kovetusmuotin kanssa uunissa paketissa ohjeistetussa lämmössä ja ajassa ja anna työn sitten viiletä huoneenlämpöön ennen helmipuolikkaiden irrotusta muotista. 

Hio helmien alareuna tasaiseksi vesihiomapaperilla. 

Taivuta noin 4 cm:n metallilangasta lenkki siten, että se on keskeltä taitettu kahtia. Taivuta langan toinen pää hieman vinoon 3 mm:n matkalta. Tee lankaa varten askarteluveitsellä pieni kolo helmen toiseen reunaan siten, että helmenpuolikkaat voidaan liimata yhteen tasaisesti. Liimaa helmenpuolikkaat yhteen siten, että lankalenkki jää sauman väliin.
Tee mustasta massasta ohut makkara ja täytä helmen saumassa oleva kolo sillä. Siisti sauma askarteluveitsen avulla. Koveta helmeä vielä uudestaan 30 minuuttia. Ripusta helmi metallilankalenkillä koruvaijeriin tai vahanauhaan. 



-- Pörrö Ihan kiva kauppa
Pin It