torstai 17. helmikuuta 2011

Embossatun kuvan alkoholihuuhtelu

Innostuin itsekin kokeilemaan embossausta Print makers tekstuurilevyillä nähtyäni Maijun upeat kortit.  Teen aika vähän paperiaskartelua jonka vuoksi tässä ohjeessa on muutamakin "älä tee näin" asia vinkata :)

Laatikosta löytyi aika vanha kohojauheleimasin jota taputtelin tekstuurilevylle aika runsaalla kädellä. Leimasin sillä sitten kiiltäväpintaisen postikortin. Sitten kohojauhetta päälle, hetken kuivatus ja kuumennus.

Oppi ja ikä kaikki: massan jäljiltä leimasimet kannattaa puhdistaa kunnolla alkoholilla ennen leimailua koska massanrippeet pilaavat leimamusteen tarttumista. Eikä kohojauhemustetta + jauhetta kauheasti kannata ainakaan tällä kartongilla säästellä ennen puhaltamista tai tulee vajanaisia kuvia. Mutta siis osa näistä korteista onnistui ihan loistavasti.

Kokeilin ensin värittää kuviota Rangerin alkoholimusteilla mutta levittäminen tuntui sotkevan kohojauheesta väriä mukaan musteeseen. Kokeilin myös valuttaa tipan mustetta kortin halki ja se näytti hyvältä. Tähän seuraavaan korttiin tein sen sitten hieman hallitummin:


Aseta kortti kulmaan taitetun paperiarkin päälle vinoon. Tue paperia takaa siten, että saat kortin hieman viistoon asentoon. 

Tähän korttiin käytin kolmea eri väriä. Tiputa vuoronperään 1-2 tippaa alkoholimustetta kortin yläreunaan. 

Jos haluat vaaleampia sävyjä, tiputa kortin yläreunaan alkoholiohenninta kunnes muste ohenee ja leviää haluamallasi tavalla. 

Valmis kortti kuivana. 

1 kommentti: