torstai 17. helmikuuta 2011

Embossatun kuvan alkoholihuuhtelu

Innostuin itsekin kokeilemaan embossausta Print makers tekstuurilevyillä nähtyäni Maijun upeat kortit.  Teen aika vähän paperiaskartelua jonka vuoksi tässä ohjeessa on muutamakin "älä tee näin" asia vinkata :)

Laatikosta löytyi aika vanha kohojauheleimasin jota taputtelin tekstuurilevylle aika runsaalla kädellä. Leimasin sillä sitten kiiltäväpintaisen postikortin. Sitten kohojauhetta päälle, hetken kuivatus ja kuumennus.

Oppi ja ikä kaikki: massan jäljiltä leimasimet kannattaa puhdistaa kunnolla alkoholilla ennen leimailua koska massanrippeet pilaavat leimamusteen tarttumista. Eikä kohojauhemustetta + jauhetta kauheasti kannata ainakaan tällä kartongilla säästellä ennen puhaltamista tai tulee vajanaisia kuvia. Mutta siis osa näistä korteista onnistui ihan loistavasti.

Kokeilin ensin värittää kuviota Rangerin alkoholimusteilla mutta levittäminen tuntui sotkevan kohojauheesta väriä mukaan musteeseen. Kokeilin myös valuttaa tipan mustetta kortin halki ja se näytti hyvältä. Tähän seuraavaan korttiin tein sen sitten hieman hallitummin:


Aseta kortti kulmaan taitetun paperiarkin päälle vinoon. Tue paperia takaa siten, että saat kortin hieman viistoon asentoon. 

Tähän korttiin käytin kolmea eri väriä. Tiputa vuoronperään 1-2 tippaa alkoholimustetta kortin yläreunaan. 

Jos haluat vaaleampia sävyjä, tiputa kortin yläreunaan alkoholiohenninta kunnes muste ohenee ja leviää haluamallasi tavalla. 

Valmis kortti kuivana. 

perjantai 11. helmikuuta 2011

Sydänkoriste korttiin tai albumiin


Tarvikkeet:
Askartelumassat ovat happo- ja lingiinivapaita joten voit käyttää itsetehtyjä koristeita myös skräppäilyssä.

Vaivaa massa työskentelykuntoon. Kauli massasta levy ja leimaa levyyn sydänkuvio. Leikkaa sydän massaterällä ääriviivojaan pitkin. Vaihtoehtoisesti voit käyttää massan pintakuviointiin tekstuurilevyä ja leikata sydänkuvion piparimuotilla.

Värjää massan kohokuvio Perfect Pearls metallijauheella: avaa jauhepurkki ja pyöritä sormea rasian kanteen jääneessä pienessä jauhemäärässä. Sivele sitten massalevyn pintaa kevyesti sormella. Koristeesta tulee elävämmän näköinen kun käytät vähintään kahta eri väriä. Kun olet levittänyt jauheen käy pinta vielä läpi pyörittämällä kevyesti puhtaalla sormella jotta jauhe tarttuu hyvin massan pintaan.

Koveta massa uunissa paketin mukaisessa lämmössä. Raavi koristeen takapuolelle neulalla hieman tartuntapintaa ja kiinnitä se korttiin tai albumikoristeeksi kaksipuoleisella korttiteipillä.

torstai 3. helmikuuta 2011

Ihan kiva kauppa on mukana messuilla 5.2.2011 Masalassa

Ihan kiva kauppa on mukana Helmiplaneetta- ja leimailutaivas-messuilla Masalassa la 5.2.2011 klo 11-17

Messupaikan osoite on Aktia Sport Center, Masalantie 346, 02430 Masala

Liput ovelta 8e, lapset 4-12v 4e


Myyntiin otan ainakin Premoa, Studio Sculpeytä, askartelumassatyökaluja sekä käsin tehtyjä helmiä. Messuilla maksuvälineenä käy vain käteinen.

Toimitan myös nettikauppatilauksia paikanpäälle. Merkitse toimitustapaan nouto ja laita viestiä että haluat tilauksesi messuille mukaan.


Ajo-ohjeet paikanpäälle löytyvät täältä.